Ekosysteemin kasvun ja kehittymisen askelmerkit

Picture of Kirsi Lehto

Kirsi Lehto

DigiOne hankejohtaja

Tyttö ja poika opiskelee iloisena yhdessä tietokoneiden kanssa

Olen innokas puutarhan hoitaja. Minusta on ihanaa mennä pienelle pihalleni kuopsuttelemaan pitkän työpäivän jälkeen. Nytkin tulppaanit, laukat ja muut kukkasipulit odottavat sitä, että pääsen ne istuttamaan. Aina kun istutan jotakin uutta, oli sitten kyse siemenistä, sipuleista tai taimenista, en malttaisi millään odottaa sitä, että ne kasvavat isoksi. Jotta kukat ja kasvit voisivat hyvin, pitää maa kuohkeuttaa, lannoittaa, antaa vettä ja toivoa aurinkoa.

Ihan samalla pieteetillä asioita pitää valmistella, jotta DigiOne-alustatalousekosysteemi voisi kasvaa, kehittyä ja laajentua. Ensimmäiset askeleet koulutuksen kansallisen ekosysteemin syntymiseksi on otettu, kun seitsemän kaupungin ja Kuntien Tieran yhteistyösopimus saatiin synnytettyä. Kuntapuolen yhteistyön rakentaminen ei ole hätäisten puuhaa, sillä aikaa meni yhteensä lähes puolitoista vuotta, jotta viimeisetkin allekirjoitukset saatiin papereihin ja valitusajat kulumaan umpeen. 

Kaikki koulutuksen järjestäjät ovat tervetulleita mukaan!

Nyt mukana olevien kaupunkien Espoon, Lahden, Jyväskylän Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan väestöpeitto on yli 25 % Suomen asukasmäärästä. Vahva visio on, että laajeneminen ei jää tähän! Tavoitteemme on, että vuonna 2024 saamme muutamia uusia kuntia mukaan ja sen jälkeen tarkoitus on vain kiihdyttää tahtia. Kaikki koulutuksen järjestäjät ovat lämpimästi tervetulleita! 

Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa olla jo nyt yhteydessä Kuntien Tieraan tai viimeistään vuoden 2022 aikana!

Nyt mukana olevat kunnat valmistautuvat kovaa vauhtia DigiOne-alustaan integroitumiseen ja käyttöönottoon. Lähtökohtana on, että kaikilla mukaan tulevilla kunnilla on käytössään ePerusteet ja että kunnan omat legacy-järjestelmät, esimerkiksi HR-järjestelmä ja taloudenhallintajärjestelmät, ovat integroituna DigiOne alustaan ennen pilottikoulujen käyttöönottoa vuonna 2023. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa olla jo nyt yhteydessä Kuntien Tieraan tai viimeistään vuoden 2022 aikana, sillä kuntien päätöksenteko, integrointi DigiOneen ja muu tarvittava valmistautuminen vie yllättävän paljon aikaa! Vuoden 2022 syksyllä kehitys ja testiympäristö avataan kehittäjille

Olemme ties kuinka monta kertaa kuulleet siitä tuskasta, kuinka vaikeaa ja työlästä on markkinoida ja myydä uusia palveluita kunnille. Haluamme ottaa haasteen vastaan ja vastata huutoon! Haluamme helpottaa sitä, että yritykset saisivat entistä helpommin jalkansa DigiOne-kuntien oven väliin ja standardoida tekemistä niin, että se tekisi yritysten toiminnan helpommaksi. Samalla kuntien olisi yhä helpompaa pilotoida ja ottaa käyttöön uusia palveluita. Ensimmäiset askeleet tällä saralla on jo otettu. 

Tällä hetkellä olemme kilpailuttamassa DigiOnen ydinpalveluita ja palvelukehitystä niin hankevastuullisena olevan Vantaan kaupungin kuin kunnille palveluja tarjoavan Kuntien Tieran toimesta. Tiedän, että muiden palveluiden tuottajien odottava aika on pitkä, mutta sekin aika vielä koittaa, jolloin kaikki halukkaat pääsevät mukaan! Tavoitteenamme on, että jo vuoden 2022 syksyllä kehitys- ja testiympäristö avataan, jolloin omaa tuotettaan pääsee testaamaan.

Ekosysteemin voima syntyy yhteistyön kautta

Suomi on liian pieni maa siihen, että pyörä kannattaisi keksiä joka kolkassa uudestaan tai siihen, että sama työ tehdään moneen kertaan. Siksi olemme systemaattisesti tehneet jo nyt erilaisia toimenpiteitä, jotta samaa työtä ei tehtäisi kuntien tai yritysten toimesta montaa kertaa uudestaan. 

Suomi.fi palvelusta löytyy DigiOnen tähän asti määritetyt tietomallit, joiden perusteella myös avoimet rajapinnat rakentuvat. Jatkossa riittää, että yritys tai kunta liittyy DigiOnen alustaan API-rajapintojen kautta. Käytännössä yritys voi yhden integroitumisen kautta voi saavuttaa kaikki mukana olevat kunnat. Vastaavasti kunta voi helposti ottaa käyttöönsä kaikki alustaan integroituneet palvelut, näin halutessaan, pelkästään yhdellä integroitumisella DigiOne alustaan.

Käytännössä yritys voi yhden integroitumisen kautta voi saavuttaa kaikki mukana olevat kunnat.

Toinen hieno esimerkki on hankkeen aikana luodut kuntien yhteiset tietoturvan ja -suojan ehdot. Jatkossa ei tarvitse enää neuvotella jokaisen kunnan kanssa ehdoista erikseen, vaan yhdet harmonisoidut ehdot riittävät. Kuhan saamme meneillään olevat hankinnat maaliin, ehdot tullaan myös julkaisemaan. Tarkoitus on myös tulevaisuudessa tehdä kevyempi versio ehdoista sellaisille palveluille, joiden tietoturvan ja -suojan riskit ovat pienemmät.

Kolmas hieno esimerkki on vaikutusten arviointityö, jota kunnat ja Kuntien Tiera ovat olleet tekemässä yhdessä. Vaikutusten arviointi on aina suuri ponnistus hankintaa tekevälle kunnalle ja yritykselle, joka palvelua on myymässä. Yrityksen näkökulmasta sama arviointi tehdään joka kunnassa erikseen, jolloin työllistävä vaikutus on melkoinen. Siten yhteistyössä kerran ja kunnolla tehty vaikutusten arviointi säästää lopulta sekä yritysten että kuntien aikaa. DigiOnessa vaikutusten arviointi tehdään kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen arviointi tehdään palvelua suunniteltaessa. Toinen arviointi tehdään, kun palvelun tuottaja on valittu ja kolmas silloin, kun palvelua ollaan ottamassa käyttöön.  

Yhteiset pelisäännöt luovat edellytykset ekosysteemin syntymiselle

Eräs erittäin tärkeä asia ekosysteemin rakentamisen näkökulmasta on vielä mainitsematta, nimittäin DigiOne-ekosysteemin pelisäännöt. Ekosysteemi tarvitsee pelisääntöjä ihan vastaavasti, kuin liikenteessä tarvitaan sääntöjä, jotta liikenne sujuu. DigiOne pelisääntöjen ensimmäinen versio on ollut todellinen ekosysteemin yhteisponnistus, sillä niitä on ollut laatimassa ja kommentoimassa lähes sata ihmisitä monista erilaisista organisaatioista yksityiseltä ja julkiselta puolelta. 

DigiOne pelisäännöt  kokoavat yhteen erilaisia näkökulmia esimerkiksi koulutuksen arvomaailmasta, eri toimijoiden oikeuksista ja velvoitteista sekä tulevaisuuden tahtotilasta. Ekosysteemi ei ole koskaan valmis. Siksi on välttämätöntä, että pelisääntöjä jatkokehitetään ja lakeja päivitetään yhdessä alan toimijoiden kanssa.


Kirjoittajasta

Kirsi Lehto toimii DigiOne hankejohtajana. Hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri ja kauppatieteilijä, joka tituleeraa itseään ikuiseksi oppijaksi. Kirsin erikoisosaamisalueena on digitalisaation hyödyntäminen ja monimutkaisten kokonaisuuksien ymmärtäminen. Hän on visionääri ja rohkea uudistaja, joka arvostaa ihmisten erilaisia näkemyksiä ja uskoo siihen, että tuloksia syntyy innostamisen, keskinäisen kunnioituksen ja yhteistyön avulla. Kirsi on idealisti, joka haluaa jättää maailman parempana, kuin millaisena me sen löysimme.

Blogikirjoitukset

Ajankohtaista