DigiOne-hankkeessa luodaan parempaa arkea kouluihin

Iloiset lukiolaiset opiskelevat yhdessä

Kuntien Tiera järjesti huhtikuussa Helsingin Ruoholahdessa DigiOne-päivän, jossa oli mukana reilu sata opetusalasta innostunutta vierailijaa. Päivän aikana tutustuttiin siihen, miltä DigiOne tulee koulujen arjessa näyttämään ja mikä on hankkeen tilanne ja aikataulu. 

Tieran toimitusjohtaja Jyrki Halttunen avasi päivän sanoen, että DigiOne on opetusalan tärkein kehityshanke 2020-luvulla. Hän korosti, kuinka DigiOne mahdollistaa uudenlaisen avoimemman toimintamallin opetus- ja kasvatusalalla. ”Ei ole kysymys yhden toimittajan mallista, vaan laajasta ekosysteemistä, johon saadaan monen eri yrityksen palveluita”, Halttunen summaa. 

Turku lähti rakentamaan koko opetus- ja kasvatussektoria palvelevaa yhteistä alustaa 

Silmiä avaavassa puheenvuorossaan Turun kaupungin Anu Parantainen ja Seppo Pukonen kertoivat, mitkä asiat saivat Turun kaupungin lähtemään mukaan DigiOneen. Turku on yksi hankekaupungeista, joten myös Turussa päästään aloittamaan ensimmäisiä pilottikäyttöönottoja tänä vuonna. 

Turun kaupungin kasvatuksen ja opetuksen kehittämispäällikkö Anu Parantainen kertoo, että yksi syy DigiOneen liittymiselle oli yksinkertaisesti se, että Turussa ei vain voitu olla lähtemättä mukaan, kun Suomen muut suuret kaupungit alkoivat rakentaa yhteistä koulutuksen ekosysteemiä. Turussa halutaan tehdä sellaista mallia, jossa ihminen on keskiössä ja palveluita voidaan parantaa ihmisille; luoda parempaa arkea. Tähän tarkoitukseen DigiOne on oivallinen väline. 

”Yksin Turku ei voisi kehittää tällä tavalla opetuksen kenttää ja koko opetuksen ja kasvatuksen kokonaisuutta. Yhdessä muiden kanssa voi kokeilla, oppia ja kehittää paljon tehokkaammin ja onnistuminen on helpompaa. Yhdessä tehdessä ei myöskään tarvitse aina ymmärtää itse kaikkea, kun koko joukon tieto on yhteisesti käytettävissä. Taloudellisestikaan Turku ei olisi voinut toteuttaa näin isoa muutosta yksin”, Parantainen listaa yhteiskehittämisen etuja. ”Tässä ei rakenneta stabiilia ratkaisua vaan kehittyvää muuttuvaa palvelua, johon on helppo tuoda mukaan myös uusien toimijoiden palveluita. Ekosysteemiajattelun ansiosta DigiOne ei vanhene niin nopeasti muuttuvassa maailmassa”, Parantainen jatkaa. 

Näiden lisäksi Parantainen korostaa, kuinka tiedon liikkuminen on aiemmin ollut haaste jo kunnan sisällä, kun lapsi esimerkiksi vaihtaa koulua. DigiOnen ansiosta tieto saadaan liikkumaan sujuvasti myös kunnasta toiseen oppijan mukana. Huoltajien rooli helpottuu myös, kun jokaisella koululla on yhtenäiset toimintamallit. 

Seppo Pukonen toimii Turun hankepäällikkönä DigiOne-hankkeessa. Hän kertoo yhdeksi olennaiseksi ja isoksi liittymisen syyksi Turulle sen, että tässä ei ole kyse yhdestä uudesta IT-hankkeesta vaan ennen kaikkea toiminnanmuutoksesta. Tämän hankkeen myötä kouluihin voidaan tuoda paljon uutta ja luoda mahdollisuus tehdä asioita uusilla tavoilla. ”Myös opetussuunnitelma saadaan näkyville DigiOneen, jolloin sitä on helpompaa seurata. DigiOne edistää koulutuksen tasa-arvoa sekä nostaa opetuksen vaikuttavuutta ja tuloksia. Tässä rakennetaan oppijoille, opettajille ja rehtoreille yhtä alustaa, jolla on mahdollisuus rakentaa koko koulupäivä ja kouluvuosi”, Pukonen korostaa. 

DigiOne otetaan aluksi käyttöön peruskouluissa ja lukioissa, mutta Turun puheenvuorossa korostettiin halua saada se käyttöön myös ammatillisessa koulutuksessa. Tavoitetila Turussa on, että kaikki, myös ammatillinen koulutus, saadaan samaan järjestelmään. 

Tapahtuman osallistujat seuraavat esitystä auditoriossa. Turkulaiset kertovat, miksi ovat mukana kehittämässä DigiOnea.

Valtava monialaisen yhteistyön näytös 

”Kehittäminen vaatii resursseja. Turulla on 34 eri ryhmää kehittämässä DigiOnea ja osallistujia yli 50. Rehtoreita, opettajia, koulusihteereitä, tietoasiaantuntijoita, hallinnon väkeä, oppijoita ja huoltajia”, Parantainen listaa. ”Varsinkin oppijoita koskevissa palveluissa, kuten Viestintä-palvelussa on saatu arvokasta tietoa oppijoilta ja kehitetty palvelua sen pohjalta”, Pukonen korostaa.  

Pukonen korostaa puheessaan, mikä tekee DigiOnesta poikkeuksellisen ja vaikuttavan kehityshankkeen. Palvelua ei kehitetä IT-firmassa vaan suoraan kunnissa. Kentän ihmiset ovat mukana suunnittelemassa palveluita ja DigiOnen toimintoja niin, että ne toimivat mahdollisimman hyvin koulumaailman arjessa. 

Uudenlaisen järjestelmän käyttöönotossa yksi olennaisimpia asioita onkin sen aikaansaama muutos toiminnassa ja toimintakulttuurissa. Tämän vuoksi Turussa rakennetaan käyttöönoton ajaksi määräaikainen tukiorganisaatio: DigiOne-rehtori ja DigiOne-hallintoa. Tukiorganisaatiolla Turku haluaa varmistaa, että käyttöönotto sujuu mahdollisimman hyvin ja siitä saadaan paras mahdollinen lopputulos. 

Koko päivää väritti innostunut odotus DigiOnesta ja kyltymätön kiinnostus sitä kohtaan, miten kunnat voivat valmistautua käyttöönottoon tai kuinka toiminnanmuutos voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Moni kertoi saaneensa arvokasta kotiin vietävää ja iloitsi siitä, kun pääsi taas tapaamaan vastaavassa tilanteessa olevia kasvotusten. 


Kiinnostuitko DigiOnesta?

 

Ota yhteyttä Tieraan, niin suunnitellaan teidän kuntanne polku DigiOneen!

Blogikirjoitukset

Ajankohtaista