Tutkimusmatkalla parempaan oppimiseen

Kirsi Lehto

Kirsi Lehto

DigiOne hankejohtaja

Auringonkukkia pellolla

Juuri päättynyt lukukausi on ollut todella tapahtumarikas, opettavainen ja myös rankka. Moni varmasti ajattelee, että kuulostaapa tutulta, sillä koronan täyteinen vuosi on varmasti monelle juuri sellainen ollut. Samaan hengenvetoon on syytä kuitenkin todeta, että ainakin omalta näkökulmalta katsottuna, vuosi DigiOnessa on ollut myös hurjan motivoiva, täynnä iloa ja onnistumisia. Matkalla on myös kohdattu isoja haasteita ja ongelmia ratkaistavaksi. On ollut kuitenkin hienoa huomata, että vaikeuksistakin on selvitty hyvässä hengessä ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. 

Viime vuonna tähän aikaan neuvottelimme kuumeisesti DigiOne yhteistyösopimusta viiden kaupungin ja Kuntien Tieran kesken. Sopimusneuvottelut ja tarkennukset jatkuivat yli kesän ja vuorovedoin, sen mukaan milloin kukakin oli töissä tai muutoin saatavilla. Syksyn tultua mukana olivat Vantaan kaupungin lisäksi, Espoo, Tampere, Turku, Oulu sekä Kuntien Tiera. Talvella maaliin saatiin sopimus myös Lahden ja Jyväskylän kanssa. Harmillisesti pienten kaupunkien edustus jäi puuttumaan. Joka tapauksessa oppimisen uusi ekosysteemi on alkanut muodostumaan ja vahvempana kuin uskalsimme edes etukäteen toivoa. Aivan huikea juttu!

Talvella siirryimme työskentelemään uuden hallintamallin mukaisesti, jossa ohjausryhmässä ja johtotiimissä ovat kaikkien kaupunkien ja Tieran edustajat ovat mukana. Lukuisia työryhmiä on muodostettu eri palveluiden ja osaamisalueiden ympärille. Tärkeää on ollut perehdyttää kaikille DigiOnen arvot ja tavoitteet sekä ennen kaikkea määrittää mitä toimenpiteitä miltäkin työryhmältä odotetaan. Hankkeen työryhmiin on osallistunut jo noin viisisataa ihmistä ympäri Suomea! Kyseessä on Suomen mittapuussa todella merkittävästä kokonaisuudesta.

Tavoitteena reilu ja toimiva ekosysteemi

Ekosysteemi ei synny itsestään vaan se pitää synnyttää. Ensimmäinen lähtölaukaus oli allianssin kaltainen sopimus mukana olevien kuntien ja Kuntien Tieran kanssa. Keväällä julkistettiin pääyhteistyökumppanuus Kuntaliiton kanssa. Tavoitteena on tulevaisuudessa synnyttää vastaavia kumppanuuksia myös muiden toimijoiden kanssa. Ekosysteemi tarvitsee toimiakseen myös yhteiset pelisäännöt. Olemme keränneet ekosysteemiin liittyviä ajatuksia ja kommentteja eri toimijoilta, jotta voisimme luoda kaikille osapuolille reilut pelisäännöt ekosysteemissä toimimiseen. Ensimmäistä versiota on työstetty pitkin kevättä ja syksyllä DigiOne ekosysteemin pelisäännöt 1.0 tulevat julkisiksi.

DigiOne ekosysteemin laajentumisen näkökulmasta toinen erittäin tärkeä näkökulma on palveluntuottajien ottaminen mukaan ekosysteemiin. Isoja hankintoja on jo lähtenyt liikkeelle ja lisää on vielä luvassa. Koko EdTech-yrityskentän näkökulmasta tärkeintä on kuitenkin se, miten pitkässä juoksussa DigiOne-ekosysteemiin voi jatkossa liittyä ja miten mahdollisimman paljon toimijoita saadaan mukaan. Syksyllä alamme tarkemmin suunnitella sitä, kuinka erilaiset kaupalliset toimijat voisivat liittyä DigiOne-ekosysteemiin kehittämään ja testaamaan palveluitaan DigiOnen hiekkalaatikolla eli testiympäristössä vuoden 2022 aikana.

Toiminnan muutoksen päämääränä oppiminen ja hyvinvointi

Lopuksi vielä ehkä kaikkein tärkein asia. Toiminnan muutoksen neuvonantajat ja kuntien omat koordinaatioryhmät toimivat todella tärkeässä roolissa, jotta haluttu toiminnan muutos saadaan aidosti aikaan. DigiOne ei ole teknologiaharjoitus, vaan ennen kaikkea tavoitteena on toiminnan muutos koulujen ja oppilaitosten arjessa. Sitä tärkeintä eli oppijan oppimista ja hyvinvointia ei saa missään kohdin unohtaa! Jos tavoiteltua toiminnan muutosta ei saavuteta, ei myöskään teknologiasta ole hyötyä. Häntä ei saa alkaa heiluttaa koiraa! 

DigiOne on kuin tutkimusmatka, jonka lopullinen määränpää ei ole täysin selvillä. Joka päivä opimme ja oivallamme uusia asioita ja tarkennamme sen mukaan kurssia. Olemme oppineet tekemään yhteistyötä ja rakentaneet luottamusta, vaikka välillä on myrskynnytkin matkalla. Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet tutkimusmatkallamme mukana. Yhdessä olemme todellakin enemmän!  

Syksy tulee olemaan todella työn täyteinen, joten muistakaahan kaikki levätä ja rentoutua kunnolla. Elokuussa taas nähdään!


Kirjoittajasta

Kirsi Lehto toimii DigiOne hankejohtajana. Hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri ja kauppatieteilijä, joka tituleeraa itseään ikuiseksi oppijaksi. Kirsin erikoisosaamisalueena on digitalisaation hyödyntäminen ja monimutkaisten kokonaisuuksien ymmärtäminen. Hän on visionääri ja rohkea uudistaja, joka arvostaa ihmisten erilaisia näkemyksiä ja uskoo siihen, että tuloksia syntyy innostamisen, keskinäisen kunnioituksen ja yhteistyön avulla. Kirsi on idealisti, joka haluaa jättää maailman parempana, kuin millaisena me sen löysimme.